Syitä olla katkera: talvi edition

Oikeastaan pidän talvesta. Jos joku jostakin kumman syystä vaatisi minua nimeämään lempivuodenaikani, voisin ihan hyvin vastata, että talvi. Kylmää on nimittäin paljon helpompi sietää kuin hellettä. Vaatteita voi aina lisätä, mutta vähentämisessä tulee raja vastaan. Sitä paitsi lumi on nättiä ja kerrostaloasukkaana minun ei edes tarvitse huolehtia sen kolaamisesta. Talvi on siis periaatteessa ihan okei.

Miksi siis nyt kohdistan katkeruuteni kuluvaa vuodenaikaa kohtaan? Se johtuu lähinnä takamukseni, tai oikeastaan alaselkäni, eilen jäisen tien kanssa ottamasta kontaktista. Silloin maassa selälläni maatessani mietin hetken, että jos vaan jäisin tähän. Silmissä näkyi tähtiä ja kipu oli helvetillinen. Nousin kuitenkin vaivalloisesti ylös, joku käveli rauhallisesti ohi, vilkaisi kai vähän, että kyllä se taitaa elossa olla. Kotiin varovasti köpötellessäni ajatukset karkasivat väkisin tuleviin viikkoihin ja siihen tosiasiaan, että päätoimisena opiskelijana istuminen on elämässäni hyvin tärkeässä osassa ja istumisessa takapuoleni. Ketutti ja pahasti.

Ketuttaa kyllä vieläkin. Pystyn kyllä istumaan, mutta koko ajan sattuu ja koko ajan ei voi syödä särkylääkkeitä, jotka tuhoavat joko ruuansulatuselimistön tai maksan. Ja mikä typerintä, ei kaatumisesta tähän mennessä ole noussut minkäänlaista mustelmaa. Olisi edes jotakin konkreettista näytettävää, mutta ei sitten.

Joulu ja uusivuosi, eli missä olen ollut viime viikot

No niin, vuosi vaihtui ja minä olen vieläkin katkera. En siis ole haudannut tätä blogia heti alkuunsa, löytänyt sisäistä tyyneyttäni tai, luoja paratkoon, parisuhdetta. Minulla oli vaan kaikenlaista tekemistä. Kuten olla vanhempieni luona jouluna ja nauttia siellä mukavasta muutaman päivän kestävästä sähkökatkosta. Sangen avartava kokemus olla välillä vaikka neljäkin päivää ilman suihkua. En suosittele.

Uutta vuotta vietin rauhallisesti Tukholman onnellisten ihmisten keskellä. Vuosi vaihtui Skansenissa, minkä jälkeen melkein lähdimme tanssimaan. Liian pitkään raitiovaunua odotettuamme menimme kuitenkin syömään amerikkalaisen pikaruokaketjun hampurilaiset ja sen jälkeen hostellille nukkumaan. Se on tämä nuoruus ja villi sinkkuelämä sellaista.

Matkasta toipuminen vei ainakin kaksi päivää, kunnes oli aivan pakko hakea postissa homehtunut tenttikirja ja alkaa tutkia sitä. Ja todeta, että siinähän onkin aika monta sivua. Ja että tentti on ensi viikolla. Joululoma-minä ei kuitenkaan ole vielä aivan ymmärtänyt tätä yhteyttä, vaan löysi eilen uuden amerikkalaisen komediasarjan, jota voi katsoa vaikka kymmenen jaksoa putkeen. Ehkä loppiaisena sitten voin noiden kolmen joulukoristeen lisäksi piilottaa sen joululoma-minän jonnekin kaapin perukoille.